I e-mailed mum today and I thought it'd be nice to put the e-mail that I wrote here. It kinda sums up everything that I feel right now.. And I feel crappy. I'm so sad and nervous and guilty that my insides hurt and not even shopping lifts my spirits. I went to Mango yesterday to look for a dress for tomorrow's wedding (one of my second cousins is getting married, so fun, I wish people had better things to do than get married during times like these) but I didn't find anything I liked, so I ended up buying four tops - two white ones (a tank top and a halterneck) and two, err, kinda revealing ones that are made of something that resembles satin and are embroidered with some lace-like stuff or something (white&gold and black&white). The halterneck is kinda revealing too so basically the only one I could maybe wear in dad's presence is the tank top and even that one's sorta iffy, because it's a bit see-through. A bit. But it looks nice on me. Oh and I decided that I spent enough on those tops (around 50 euros) so I'm wearing my old Vila dress tomorrow. It doesn't look that bad on me now that I've lost weight. I guess I didn't feel that crappy yesterday, after all I did buy 4 tops. It would've been maybe even kinda enjoyable if some 35-year-old weirdo wouldn't have tried to hit on me while I was waiting for the tram with my shopping bags. As my luck would have it, he was one of those guys who probably still live with their mothers and wear socks with sandals. As you probably know, I wasn't on my best mood at the moment so before returning to the extremely important task of finding my mobile from my handbag, I gave him The Look, which basically tells the recipient to fuck off (if I had been in Finland it would've meant "painu omalle neliölles", as Heidi so wisely said in 2003 to one guy). I almost felt sorry for that man when he ran away.

Here's the e-mail:

"Hei

Tata piti meille eilen pienehkön puhuttelun siitä miten meiän pitää käyttäytä täällä, et tästä lähtien demokratian aika on ohi eikä me saada enää nukkua liian pitkään ja me tehdään niinku se sanoo koska muuten me toimitaan sitä ja sen kirjaa vastaan ja tuhotaan kaikki, ja että meiän käyttäytyminen on hyökkäys sitä vastaan "niiden" taholta... Ja se puhu siitä mitä viikko sit kävi kun Marina kerto sille siitä albaanipojasta, että se hädin tuskin jakso palata, ja nyt mä mietin et mitä käy kun mä kerron sille mun suunnitelmista palata Suomeen.. koska se ei oo mikään pieni juttu ja se koko ajan puhuu sitäkin merkityksettömämmistä ja pienemmistä asioista ihan ku nekin tappais sen. Mä en tiedä mitä käy mut mä haluaisin kertoa mahd. pian sille.. mut pelkään että se saa taas jonkun kohtauksen ja sit mua syytetään kaikesta ja mm. yrityksestä tappaa meiän isä. Ja mitä nyt tatan puheita oon kuunnellu niin musta tuntuu et voisin hyvinkin onnistua siinä. Enkä mä halua että siinä käy niin, mä haluan vaan että se ymmärtää mua ja syyt mun päätökseen ja (kaikista tärkeintä) hyväksyy sen. Sillä eikä kellään muulla ei ole oikeutta aiheuttaa mulle näin paljon paineita jostain jonka pitäis olla mun oma vapaa päätös, joka vielä kaiken lisäks parantais mun oloa huomattavasti. Musta tuntuu vaan että oon ihan yksin tän päätöksen kanssa, olis ihan kiva jos ei tarttis pelätä näin paljon. En tiiä edes MITEN mä sen sille kerron.. Mut pakko se on tehdä, koska en mä voi valehdellakaan sille. Ajatellin vaan kertoa mailissa kun ei me voida puhua mesenkään kautta kun en oo koskaan yksin täällä enkä mä halua kuiskia tässä mitään kun kaikki muut on paikalla. Mä ajattelin muuten kertoa tatalle 15.5 mennessä.

Tänään aamulla me saatiin myös kuulla kunniamme kun noustiin vasta yheksältä. Mini säikähti sitä huutoa niin paljon että se kusi alleen, ja se oli ihan peloissaan vielä myöhemminkin koska se teki saman uudelleen olohuoneen matolle, vaikka siitä ei edes ollut kovin pitkä aika kun se oli ollut aamulenkillä. Sitä hävetti niin paljon että se jäi makaamaan matolle siihen lammikkoon eikä uskaltanut siirtyä siitä ennen kuin mä huomasin sen ilmeestä että se oli tehnyt jotain. Se painaa nyt muuten tasan 6 kiloa, pitää yrittää pitää se kantokassi mahdollisimman kevyenä että se pääsee koneeseen eikä siitä tuu mitään ongelmia.

Mä lähetin muuten mailia Laurealle pari viikkoa sitten varmistaakseni et onks mulla vielä mun opiskelupaikka siellä niillä, mut ne ei ikinä vastanneet mulle. Kai mulla on se, en tiiä miks ei olis, mut olisin vaan halunnut varmistaa ettei tuu mitään ikäviä yllätyksiä.

Onks siellä mitään uutta? Olis kiva jutella mesessä mut tää kone on melkeen aina iltaisin varattu normaaleina keskusteluaikoina, mut menee se näin mailienkin kautta. :)"